Elokuva alkaa pakolaisleiriltä. Nainen kiertää kiireessä leiriä kysyen äideiltä ovatko tyttäret heidän omiaan. Lopulta löytyy orpotyttö, jonka avulla Yalini pääsee Eurooppaan. Mieheksi tekaistaan joku äijä.
Perillä "perhe" huomaa päätyneensä Ranskaan, vaikka salakuljettajat lupasivat viedä Englantiin. Kielikin olisi ollut hallussa.
Alkaa välitön kotouttaminen. Itsekin maahanmuuttaja hoitaa Dheepanille ja Yalinille töitä talkkarina ja henkilökohtaisena avustajana. Tytär aloittaa koulussa. Pitäisi opetella olemaan perhekin. Pitääkö saman katon alla nukkuvia rakastaakin? Entä tutustuminen paikallisiin?
Menneestä saadaan viitteitä Dheepanin painajaisessa. Olkoonkin surkea slummi Pariisin laidalla, menneeseen ei taida tehdä mieli. Ranskassa rikolliset ovat pikkutekijöitä Tamilien kauhuun nähden.
Tulevaisuus siintää unelmina Iso-Britanniasta. Onko Dheepanin tartuttava vielä kerran aseisiin päästäkseen perheensä kanssa turvaan?
Paitsi, ettei Dheepan ole oikea henkilö. Elokuvaa katsoessa unohdin, etten katso dokumenttia, vaan puhdasta sepitettä. Kuka ikinä antoikaan Kultaisen Palmun Audiardille, olisi pitänyt sanoa hänelle, kuten Tarantino Michael Moorelle: "Valinta ei ollut politiikkaa."
Kouluarvosana: 9 1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti