perjantai 15. lokakuuta 2010

Mika Kaurismäki: Vesku (2010)




Toisin kuin monet muut nerot, ikonin asemaan noussut Vesa-Matti Loiri on alkanut saada tunnustusta työstään jo ihan elinaikanaan. Mahtavaa sinänsä. Loiria pidetään alan kuin alan monitaiturina, ja kukas minä olen sitä kritisoimaan. 1980-luvun lapsena rakastin monen muun lailla Matti Nykästä ja kuvittelin tosissani meneväni tämän kanssa joskus naimisiin. Onneksi näin ei ole tähän mennessä käynyt. Toinen lapsuuteni ihastus oli Vesku. Se kun oli Speden ja Simon välistä jotenkin se varteen otettavin ja "normaalein".

Loiri on kuulemma jo männä vuosina haaveillut tekevänsä itsestään dokumentin, mutta terveysongelmat ovat pidätelleet hankkeeseen ryhtymistä. Mika Kaurismäen dokumentti-innostus osui siis juuri oikeaan saumaan ja kaksikko telkeytyi Veskun Inarin mökille turisemaan elämänviisauksia rullaavalle kameralle. Mittavasta aineistosta Kaurismäki on napsinut iskeviä ja kronologisesti eteneviä lausahduksia ja silpunnut väliin vielä vanhoja nauhoituksia Pojista, Lapualaisoopperasta, Seitsemästä veljeksestä ja Speden kanssa tehdyistä toilailuista. Jokaisesta Veskun "roolista" huokuu kieltämättä, ja helkkari soikoon, nerokkuus.

Muhkea Loiri herättää monenlaisia tunteita. Varsinkin vaimonsa ja poikansa kuolemista kertoessaan Veskulle herahtaa tippa linssiin, ja totuuden nimissä jouduin ehkä itsekin nieleskelemään useasti siinä kohtaa. Naisseikkailujaan Loiri ei piilottele vaan kameran edessä rakkauttaan Veskuun pääsevät hehkuttamaan niin Lenita kuin Hannele Lauri ja Marita Hakala ja Stiina Toljanderkin. Myötähäpeän tunne tulvahtaa viimeistän siinä vaiheessa kun Vesku alkaa raottaa kokemuksiaan muissa ulottuvuuksissa. Meedion luona ja Tuonpuoleisessa on tullut käytyä.

Viikko sitten Esko Salminenkin paljasti/ylpeili lööpeissä olleensa melko "happo raikuli". Niinpä...

Lyhyestä virsi kaunis. En tiedä, millä lailla Kaurismäki olisi voinut hiukkaakaan parantaa Vesku-dokumenttia. Lopputulos oli yksinkertaisesti hyvä ja tunteitaherättävä. Mitä muuta se vaatii? Ehkä ihan leffateatteriin asti meneminen tämän takia ei ollut ihan must-juttu, olisin voinut odottaa tämän televisio-ensi-iltaan astikin.


Arvosana: 9

YouTube on pullollaan Vesku-matskua, mutta valitsin piristykseksi tällaisen kaikkia naisia aina koskettavan aiheen: laihduttamisen.



2 kommenttia:

  1. Hahaha, video oli perjantai-illan piristys, kerrassaan mainio xD Tuossapa huomisaamulle "selluliidin" poistoruoka :D

    Loirin musiikilliseen uraan ei ole juuri tullut kiinnitettyä huomiota, mutta sketsien ja Turhapuron seurassa on vietetty useampikin tovi, lapsuudesta lähtien (tuolloin ei vitsien luonne ehkä täysin ole avautunut :D).

    On helppo uskoa, että kansaa viehättää taiteilijasielujensa elämäkerrat ja elokuvaa käy teattereissa asti katsomassa etenkin vanhempi sukupolvi, näin veikkaisin. Katselin itse vast' ikään Rentun Ruusun, tosin sen tuotoksen lumo nojautuu valitettavasti enemmän Irwinin rallatuksiin kuin onnistuneeseen kerrontaan. Kuinka paljon tässä oli musiikillista osuutta?

    VastaaPoista
  2. Olihan tässä Loirin lauluakin melko paljon, mutta enemmän mielestäni leffaa kannatteli osuvat sketsipätkät. Itsekään en meinaan Loirin muusikon uraa ole juurikaan seurannut...

    VastaaPoista